Tutkin tarkoituksellisen hitaasti sidepaketin kyljet, millä kyljellä viivakoodi olikaan? Tuossa. Piip. Asetan paketin lastaustasolle näytille siksi aikaa, kun maksan.
Tag: kuukautispositiivisuus
6 ihmistä maalasi kuukautisverellään – katso näyttely ja lue tekijöiden ajatuksia
Toiset olivat vain odottaneet tilaisuutta esitellä taidettaan, osa taas kokeili menkkamaalaamista ekaa kertaa.
Menkkaseksi
Kumppaneilleni seksi kuukautisten aikaan ei ollut sen kummempi asia kuin muulloinkaan. Mietin, kävikö minulla outo tuuri?
Menkkaruno, Kuukierron kyydissä
Kierron eka päivä,
ei enää huolen häivää
PMS ohi ah
hyvästi aivokohina
5 vinkkiä kuukautispositiiviseen arkeen
Menkkapositiivisuus ei ole sitä, että olisi pakko tykätä menkoista eikä niistä saisi valittaa. Mitä se sitten on?
Miten puhua menkoista lapselle?
Mun tytär ei ole vielä edes kahta vuotta, mutta olen puhunut hänelle menkoista aina, kun hän tulee vessaan kanssani, kun vuodan. Eli aika monta kertaa.
Kuukautisten ympärillä kasvaa yhteisö
Juttelin pari päivää sitten Instagramissa @pimppikerhon kerhotädin, eli perustajajäsenen, kanssa hyvän tovin. Kirjoiteltiin muun muassa, miten oon päätyny pitämään blogia … More