Miljardeja erilaisia menkkakokemuksia, ja tilaa niille kaikille

Ihmiskunnasta puolen kehot vuotavat välillä verta ja kohdunkalvon palasia. Se on fakta, ja elämän perusasioita – ihmisiäkään ei olisi olemassa ilman tätä tärkeää palasta. Vielä 2020-luvulla saamme kuitenkin tehdä työtä, jotta tämä aihe olisi osa normaalia keskustelua siinä missä muutkin.

Thinx-menkkapikkariyrityksen teettämän tutkimuksen mukaan 42% menkallisista on kokenut häpeään saattamista (period shaming) menkkojen takia. Yli puolet tutkimukseen vastanneista mieshistä oli myös sitä mieltä, että kuukautisten mainitseminen töissä on epäammatillista.

Jos kuukautiset säilyttää tabuasemansa, on tässä tabussa on kyse myös epätasa-arvosta. Ihmiskunnasta vain puolet kärsii suoraan aiheen piilottelusta, mystifioinnista, välttelystä ja suoranaisesta vihaamisesta. Vain puolen kehoissa tulevat näkyväksi menkkojen ympärille kietoutuvat kieroutuneet kulttuuriset ja sosiaaliset rakennelmat.

Tulos samasta THINXin teettämästä kyselystä havahduttaa – näinhän minäkin teen,
mutta tarttisiko niin olla?
Kuva: shethinx.com

Menkkoja on hyvin monenlaisia. Senkin muistaminen on tärkeää, kun menkkakeskustelusta on alkanut tulla arkipäiväisempää. Annetaan tilaa erilaisille menkkakokemuksille!

Suurin osa kohdullisista ihmisistä vuotaa noin 21–35 päivän välein, noin 2–7 päivän ajan siteeseen, tamponiin, kuukuppiin, pikkuhousunsuojaan, kestositeeseen, kuukautissieneen, älytekstiilisiin menkkapikkareihin (jollaiset haluaisin), pikkareihin, farkuille, reisille, taiteltuun vessapaperiin, revittyyn kankaanpalaseen, kasvinlehdille ja oksille, valkoisen minihameen takapuolelle, kylpyammeeseen, saunan lauteille, lakanoihin, patjaan, kumppanin kasvoille, auton penkille, lähimetsän puun juurelle, järveen, vapaasti juoksuhousuihin ja niiden lävitse maratonilla, yhteisöstä eristetyn vajan lattialle.

Jotkut voivat juosta maratonin kuukautisten ensimmäisenä päivänä valiten vuotaa vapaasti juoksutrikoisiin ja päätyen someen herätellen keskustelua aiheesta maailmanlaajuisesti. Toiset vuotavat vajan lattialle kuukautistuotteiden puuttumisen takia ja saavat luvan tulla esiin vasta kuukautisten päätyttyä, etteivät saastuta muita yhteisön jäseniä.  Tiedän ihmisiä, jotka ottavat sairaslomapäiviä vuodon ja kipujen takia. Tunnen myös ihmisiä, jotka vain vuotavat kun vuotavat ja loppuina päivinä vain eivät sitten vuoda.

Kohdullisten ihmisten kokemusten menkoista vaihtelee todella paljon.

Siinäkin on suuri ero, vuotaako kaksi päivää vai viikon tai vuotaako iloisen väriseen hygieeniseen silikonikuukuppiin vai vanhaan sukkaan, jonka pesee salaa öisin.

Niille, joilla on varaa, kuukupin maailmanvalloitus on mullistanut kuukautiset ja tuonut oman kehon lähemmäksi itseä. On eri tatsi kiertoon, vuotoon, kehoon, emättimen seinämiin ja sen kallistuskulmaan, kun kaivaa silikonisen kupin itsestään sormilla ulos ja näkee mitta-asteikosta, paljonko on viimeisten kahdentoista tunnin aikana valunut.

Muistetaan, että menkkakokemuksia on ihan yhtä monta kuin on menkkaisiakin! Ei syötetä kenellekään väkisin sitä kokemusta, mikä itsestä tuntuu oikealta. Itse hämmennyin nuorempana, kun “menkat ovat kamala asia” -ajattelua toitotettiin totuutena, ihan kuin kaikkien kokemus olisi sellainen. Minun kokemukseni poikkeaa tästä ja sekin on tärkeää tuoda esille. Toisaalta ihminen, joka on todella kipeä niiden aikaan, ei varmasti halua kuulla, että kaikkien pitäisi rakastaa menkkojaan! Menkkapositiivisuus ei onneksi tarkoita sitä.

Mutta kaikki hyötyvät siitä, että kuukautisista puhutaan avoimesti, ja jaetaan tietoa erilaisista menkkakokemuksista. Eihän voi tietää esimerkiksi, että omat menkat ovat poikkeuksellisen kivuliaat, ja hakeutua lääkäriin saamaan apua, ellei ole mitään mihin verrata. Endometrioosia sairastaa ainakin 1/10 kohdullisesta, ja diagnoosin saaminen viivästyy keskimäärin 6-9 vuotta. Se on pitkä aika kärsiä kohtuuttomasti.

Ja sen sijaan, että vietäisiin menkat meistä kauemmas, hygieenisen matkan päähän, annetaan niiden mieluummin valua vaivaannuttavasti ihan liki. Tutustutaan omiin menkkoihin, ja menkkoihin aiheena. On kipeitä menkkoja ja on kivuttomia menkkoja. On naisten menkkoja ja on miesten menkkoja. On pitkiä, lyhyitä ja keskipitkiä menkkoja.

Millaiset ovat juuri sinun menkkasi? Millainen tarina on sinun menkkakokemuksesi? Ainakin se on tärkeä tarina ❤ Oman kehon ja menkkojen haltuunotto ei ole itsestäänselvyys tässä ajassa, kun mainosten menkkaveri on vieläkin sinistä ja siteet tuoksuvia!


Menkkablogi haluaa omalta osaltaan edistää kaikenlaisten menkkakokemusten kuulluksi tulemista. Siksi blogissa on myös menkKAVERI -palsta, jolla juuri sinä voit kirjoittaa omasta menkkakokemuksestasi. Voit aina ottaa yhteyttä munmenkat@gmail.com tai Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä. Palstalta voit myös käydä lukemassa, miten erilaisia menkat voivatkaan olla vaikkapa pyörätuolissa istuvalle, PCOS:aa sairastavalle tai miten kierto on muuttunut raskauden jälkeen!

Seuraava postaus onkin 700 instaseuraajan juhlapostaus! Siinä julkaisen kyselyn “Muistatko omat ekat menkkasi?” Vastaajien kesken tullaan arpomaan ihan huippuja palkintoja. ❤ Stay tuned.

[postauksen etukuva, jossa piirretty menkkasuoja teksteillä @handsomegirldesings Instagram]

Leave a comment